Tekstit

Näytetään tunnisteella seikailu merkityt tekstit.

HALTI kaksi huippua kerralla - Suomi 1324m ja Norja 1365m

Kuva
Eräänä kauniina elokuun päivänä(14.8-17.8.2022) päätin lähteä vaellukselle Kilpisjärveltä Haltiin. Koko matka kesti neljä päivää, joista kolme päivää meni sinne ja yksi päivä takaisin. Kävelin yhteensä 107 kilometriä edestakaisin Sanon etukäteen, että en ole eläissäni ollut urheilun ystävä, eli minulla ei ole minkäänlaista urheiluharjoittelua tai valmiauta, mikä olisi vahva etu tälle matkalle. Minulta puuttui myös kaikenlaista tietoa tälle retkelle, olin lukenut vain muutamia blogeja siellä aiemmin käyneistä ihmisistä. Myönnän nyt takaapäin, että varusteeni oli aivan liikaa ja valmistautuminen on nyt paljon parempi seuraavalle analogiselle matkalle saatujen kokemusten perusteella. Toivon, että myös muut saavat apua ja vihjeitä mun tarinasta ja yhteenvetovideosta samaa matkaa suunniteltaessa. Haltissa käyneiltä on todella vähän tietoa. Suomen puolella vierailee keskimäärin noin 5 henkilöä päivässä. Päätän tämän omin silmin näkemäni vieraskirjasta ja vaeltaessani tapaamistani ihmisistä.